Käytävillä siivoamaton hiljaisuus. Luokissa vain opettajien äänet ja oppilaitten epäaidon hiljaisen kuuloinen kirjoitus.
"Lettuja mulle, ei yhtäkään sulle. Mässytä leipääs tai oksenna jogurttiis..", ainoa paikka, jossa ei kuulunut kaunista hiljaisuutta oli huoneisto-rakennuksen kolmannen kerroksen keittiönurkkauksesta lähtevä epävireinen laulu. Laulajana oli ylipirteä Julia, joka oli sanoittanut ja säveltänyt laulunsa aivan itse. Laulu oli laulunakin jo kaamea, mutta Julian tyylikäs epävireinen lauluääni teki siitä vielä tyylikkäämmän.
"Muros vaikka seinälle heittäisit et mun lettujani saisii~"
"No saanko niitä lettuja, jos pyydän oikein kauniisti?" Julian taakse ilmestynyt Jatta kysyi silitellen housujaan möksäys-ilmettään esitellen.
"No kyllä sinä muutaman saat, jos tuot kermavaahtoa", Julia vastasi epäJuliamaisen äidillisesti.
"Miten?" Jatta kysyi kuin pikkulapsi, joka ei tajunnut äitinsä lasten tekemis-juttuja kunnolla. Julia katsoi Jattaa vähän aikaa kuin vähäjärkistä ja juuri kun aikoi sanoa jotain Jatan älykkyysosamäärästä Jatta hihkaisi:
"Hei täällä on valmiskermavaahtoa! Se käy!" hän kaivoi kermavaahtopurkin pois jääkaapin suuresta, mutta melko tyhjästä kidasta Julian pyöritellessä silmiään.
Kesti tunti tai kaksi tai vain puoli, kun Mirja hölkkäsi iloisesti hymyillen puolinukkuvan Jatan ja puoli kahdeksalta heränneen Julian luo. Hän pysähtyi ja repi päästään erittäin kauniin limenvihreän hikinauhan pois.
"Mistäs sitä tullaan noin wannabe-pirteänä?" Julia kysyi sarkastisesti ja tökki Jattaa, joka oli kuin taikaiskusta väsähtänyt hereillä olemiseen.
"Minä kuule olin lenkillä! Kävin juoksemassa tuolla vuorella ja hölkkäsin tuon pienen sisäpihan ympäri kuusi kertaa. enkä pysähtynyt kertaakaan tai edes kävellyt!" Mirja hihkui uhmakkaasti. Yhtäkkiä Jatta nousi ylös. Meni Mrijan luo. Tunki omenan Mirjan suuhun ja meni takaisin pöytään. Julia tuijotti päänsä pöytään laskenutta Jattaa, niinkuin teki Mirjakin kuin ei olisi huomannut suussaan olevaa omenaa.
"Öö... Jatta?" Julia kysyi kysyvästi. Kysyvä lausahdus ei kuitenkaan tavoittanut Jattaa, koska tämä rohisi jo pää onnistuneesti lettu-lautasen vieressäeikä sen päällä.
"Se nukkuu taas. hienoa!" Julia tuhahti. Mirja meni käymään suihkussa sillä aikaa, kun Julia hiipparoi hakemaan kännykkänsä. '1 uusi tekstiviesti' Julia painoi 'Avaa'-näppäintö ja viestin sisälstö pljastui :
"Olen nyt matkalla. Lupaan tuoda sinulle jotain. ^-^ Onko juttumme vielä salassa ? Minun puolestani ainakin on. Näin loppusanoiksi : Moi-même-Moitié vai Angelic Pretty? ^-~" Julia alkoi hymyilemään. Hän lähetti vastauksen arvostaen jokaista 'piip'-ääntä ja jäi piirtelemään sydämmiä kermavaahdolla ja mansikoilla lettuunsa.
"Missäs sitä ollaan oltu?" Jatta virnisti Tinjalle ja Saaralle, jotka kävelivät käytävää pitkin kohti kolmannen kerroksen oleskelutilaa. Mirja oli pakotettu tiskaamaan aamiaisen jäljiltä jääneet tiskit ja Julia väänteli hiuksiaan peilin edessä. Lopulta Julian hiuskensa olivat tarpeeksi 'puff' ja hän saattoi siirtyä tappelemaan silmälasiensa kanssa.
"Käytiin kävelemässä tuolla vuorella ja niin. Ettekö huomanneet kun me lähdettiin ja otettiin mukaan pari lettua?" Tinja vastasi täysin neutraalisti ja kohautti olkapäitään. Tinjan innostumattoman ilmeen takia Saara räjähti:
"Siellä oli hyviä omenoita! Hyviähyviä! Todella hyviä omenoita! Punaiset olivat täydellisiä ja vihreät olivat vihreiksi omenoiksi taivaallisia!" Saaran omenoidenhehkutus täytti kaikki käytävät.
"No sitten me voidaankin mennä sinne piknikille!" Julia hihkui ja pomppi ylienergisesti vaihtamaan vaatteet. Jatta kohautti olkapäitään ja siirtyi etsimään kameraansa ja kajaaliaan, jolla piirrellä silmänsä sisäpuolelle. Tinja lähti tottuneesti hakemaan vilttiä, jonka päällä istua ja sitten hän siirtyi tekemään eväitä. Saara huikkasi Mirjan auttamaan Tinjaa ja meni itse katsomaan, että hänen tennareittensa nauhat sopisivat hänen kännykkäänsä, jota hän oli viime yönä koristellut kauniisti.
"Selvä, kello on kaksi eli meillä on 2 tuntia aikaa. Vuorelle pääsee kahdessakymmenessä minuutissa, joista viisi menee täältä huomaamattomasti pois pääsyyn.", Tinja luennoi muille, kun kaikki oliva vihdoin valmiita.
Saaralla oli pitkä lilamusta raitapaita, jonka päällä musta t-paita, joka selkään Jatta ja Julia olivat salaa ja yhteistuumin piirtäneet hienon vaaleansinisen Hello Kittyn. Housuinaan hänellä olivat mustat pillifarkut, joihin Jatta oli jotenkin salakavalasti onnistunut kirjoittamaan ilman mitään hyvää syytä 'Nämä housut ovat varastetut.' ja tekstin vieressä oli perinteisesti noin viiden sentin kokoinen Hello Kitty. Vaikka Jatta oli niin innostunut Hello Kittystä, hän ei ollut alkanut piirtelemään niitä omiin vaatteisiinsa. Hänellä oli mustapunaraitainen paita, jonka alareunassa oli joitain ihmekoukeroita ja tietenkin hänellä oli perinteisesti mukanaan mustapunainen kissankorva-hupparinsa, jota hän niin rakasti. Sitten hänellä oli myös mustavalkoiset ruutukuvioiset caprit ja joku ihme härpäke vyönä. Sukkia hänellä oli yhteensä neljä ja niiden päällä vielä lilat säärystimet. Julia taasen oli jostain vihdoinkin ostanut mustavalkoisen loli-mekon ja siihen sopivan päivänvarjon, hänen äitinsä ei ollut vieläkään suostunut ostamaan tälle kenkiä, joiden pohja olisi yli 10 senttiä paksu, (eihän Julia omalla raha tilanteellaan koskaan sellaisia saisi ostettua) siksi hän tyytyi kävelemään Dinskosta ostetuilla 'pohjattomilla' kengillään. Tinja oli pukeutunut perus-Tinjamaisesti, eli mustat pillifarkut ja suht pistkä paita toisen lyhyemmän alla. Tässä tapauksessa pidempi paita oli kirkkaan keltainen ja lyhyempi haalean vihreä. Mirjakaan ei ollut pukeutunut mihinkään epä-Mirjamaiseen tai yliampuvaan. Hänellä oli mustat farkut, jotka olivat muutensamanlaiset kuin Tinjan, mutta hän oli viimeyönä 'koristellut' housujaan erittäin 'kauniisti' valkoisilla teksteillä, joista mainittakoon ainakin mahdollisimman pienellä kirjoitettu teksti 'Aki on ihku.' Hän ei ollut tietenkään lähdossä ulos paidattomana, vaan hänellä oli valkoinen paita, jossa oli mustat puhvihihat ja kaulukset. Kenkänsä hän oli 'lainannut' Saaralta. Ne olivat -ihme ja kumma- mustavalkoiset creepersit.
Jokainen oli todellakin erinnäköinen kuin toinen ja täysin itsensä näköinen. Jollain heistä saattoi olla kuitenkin jotain päällään, mitä yleensä hänellä ei näkisi, mutta sille ei voinut mitään.
"Minulla on viltti, Tinjalla kaikkien kamerat, Jatalla laukut täynnän kaikkea epätarpeellista ja Julialla... ei mitään? Sinä kannat tätä koria omenoille. Ole hyvä!" Saara informoi muille KK:n aulassa. Muut nyökkäsivät ja tunkeutuivat ovesta ulos mahdollisimman hiljaa Saaran johtamina.
Puita. Kirkkaanvihreitä puita ja syvänpunaisia omenoita. Tasaisenvihreää ruohoa silmänkantamattomiin. Aurinkoinen polku ja iloisia askeleita.
"Omenoita! Hii, haa, hoo!" Saara hihkaisi ja juoksi halaamaan omenapuita.Tinja pyöritteli silmiään mutisten jotain
"Mirja osaa tehdä hyviä voileipiä. Outoa", Jatta kommentoi hamstraten kaikki loput voileivät ruutukuvioiselta kankaalta, jonka päällä koko kirjavajoukko istui. Mirja mulkaisi Jattaa vihaisesti, mutta keskittyi sitten vain 'ahomansikkajogurttiinsa', jonka nimen olisi kuulemma pitänyt olla metsämansikkajogurtti eikä ahomansikka, josta tuli aina vain mieleen epäilyttävästi Kalevala.
"Näistä omenoista saisi muuten hyvän omenapiirakan," Tinja totesi pyöritellen yhtä syvänpunaista omenaa kädessään. Kaikki muut kääntyivät katsomaan Tinjaa oudoksuen.
"Osaatko SINÄ tehdä omenapiirakkaa?" Jatta kysyi Tinjalta erittäin epäuskoisena. Tinja mulkaisi Jattaa ilkeästi, mutta hän viitsi kuitenkin vastata :
"No tietenkin minä osaan..", pienen tauon jälkeen hän kuitenkin jatkoi muiden katseiden takia : "...ehken kauhean onnistuneesti, mutta kuitenkin..",
"Niinpä tietenkin!" Jatta huudahti ja muut purskahtivat nauruun, paitsi Tinja, joka tajusi että kello oli varttia vailla neljä.
"Kello on varttia vailla neljä!" Tinja huudahti yhtäkkiä. Kaikki pysähtyivät, mutta parin sekunnin päästä tajusivat mitä Tinja oli sanonut ja alkoivat keräämään kauheassa kiireessä tavaroitaan.
"Apua, apua, apua", Saara kirkui ja kompasteli erinäisiin laukkuihin ja yritti saada tavaroita kokoon. Julialle tuli kiire poimia omenoita, jotka Tinja välttämättä halusi mukaan.
"Apua! Omenoita!" Julia kiljui kun omenat putosivat hänen päälleen. Jatta juoksi auttamaan Juliaa ja lopulta heillä oli omenat kasassa. Jokainen sekoili vielä hetken itsekseen, mutta lopulta kaikki olivat valmiita ja hölkkäämässä vuorta alas. Kukaan ei onneksi matkalla kaatunut ellei lasketa sitä, kun Mirja hyppäsi yhden pudonneen omenan perään ja pelasti sen.
Kello soi ja juuri silloin Saara sai suljettu heidän rakkaan sisäoppilaitoksensa ulko-oven. Yhdestäkään luokasta ei juossut pois yksikään oppilas vaan käytävät olivat täysin hiljaiset. Mirja oli luullut, että kaikki olisivat rynnänneet iloisina ja helpottuneina pois luokista, mutta ei.
"En tiedä mitä muille oppilaille on tapahtunut, mutta ainakin ollaan täällä", Saara huoahti ja lähti raahautumaan portaisiin ja niitä ylös kolmanteen kerrokseen. Muut seurasivat perässä ja ihmettelivät missä kaikki olivat.
Kolmannessakaan kerroksessa ei näkynyt ketään. Kaikkialla oli aivan hiljaista ja elotonta. Kaikki tämä elottomuus olisi ollut pelottavaa elleivät Saara, Jatta, Mirja, Tinja ja Julia olisivat olleet niin väsyneitä. He raahauituivat huoneeseensa eivätkä huomanneet, että jokaisen oven välistä näkyi silmäparit, jotka tuijottivat heitä kuin varkaita.
Jokainen raahautui omaan sänkyynsä ja Saara ja Julia kirosivat kummatkin mielessään sitä, että olivat valinneet yläsängyt. Mirjalla oli kaikista helpointa, koska hänellä oli avattava sohvasänky ja siihen oli helppo heittäytyä. He eivät kauankaan saaneet levättyä, kun keskusradio alkoi meluamaan :
"Krhm, anteeksi hyvät oppilaat. Pyydän neiti Heikkistä, neiti Hongistoa, neiti Jalosta, neiti Vanhataloa ja neiti Sarajistoa rehtorin kansliaan. Tämä oli ennemminkin käsky eikä pyyntö, joten vauhtia!" Saara nousi istumaan sängyssään ja sanoi sen mitä kaikki varmasti ajattelivat :
"Hups."
-----------------------
A/N: typoja siellä täällä, mjutta ihan sama. ^-^ kiitos.
Kommentit